On ollut epätavanomainen kevät. Kohtasin ensirakkauteni, jätin hänet lyhyen mutta kiihkeän pääsiäisviikonlopun jälkeen ja ilmeisesti erosuruissani rupesin syömään kuin, no, niin kuin minulle ominaista on. Paljon ja usein. En tiedä mitä ruoassa oli kun tuli huono olo, muutenkin tuntui kuin vartalo kävisi läpi perusteellista linkousohjelmaa. Muistaessani ne kirkkaansiniset silmät jatkoin syömistä ja taisin vähän lihoa, kun henkilökunta jaksoi jatkuvasti tuijottaa ja taputella vatsaani niin kuin se olisi joku yleinen nähtävyys. Viikkojen kuluessa tahti vähän hidastui, askel kävi raskaammaksi, nukutti. Mieliala sen sijaan nousi jälkikäteen ajatellen vähän turhan korkealle - yhtäkkiä palveluskunta vaikutti niin rakkaalta etten malttanut olla hellimättä heitä, Tofi ja Bebekin saivat osakseen suhteettoman paljon laupeutta ja lempeä. Olin siis kaikesta päätellen seonnut.
Aloin itsekin vähän ihmetellä vatsaani ja mietin, olinko jossain vaiheessa epähuomiossa nielaissut rantapallon Latzin kyytipojaksi. Henkilökohtainen hygieniahan siinä kärsi kun ei ylettänyt itseään pesemään, hankin onneksi vatsaan kesäsiilin kun turkki oli kiertynyt rasvaisille korkkiruuveille. Kesän ensimmäiset helteet tulivat ja minä makasin selälläni tassut kohti taivasta viileitä päiviä odotellen. Alkoi olla aika tukala olo, mutta en antanut sen masentaa. Maailmanrakkauteni siirtyi jo elottomiin objekteihin ja minun oli pakko kiertää asuntoa kehräten ja puskien kaikkea matkalle sattuvaa. Hengellinen yhteyteni universumiin katkesi kuin seinään kun huomasin laskeneeni alleni. Tuota ennenkuulumatonta ja epänaisellista tekoa seurasi omituinen olo, ja paniikissa tungin itseni aivan liian pieneen kissanpesään. Pian minut kuitenkin kipattiin johonkin suurempaan pesään, jossa alkoi varsinainen hullunmylly.
En muista paljon muuta kuin että hetken teki kipeää, mutta se palkittiin aina gourmetaterialla, joka oli kylläkin kiinni jossain oudossa pallerossa. Muistan lähinnä aamuyöllä heränneeni toisessa todellisuudessa - pesäni oli muuttunut turkkilaiseksi basaariksi, jossa kävi kuhina ja kamala mekkala. Kaikista hassuinta oli, että nuo kimeästi vinkuvat vanupallot tuntuivat haluavan minulta jotain ja möyrivät ympärilläni kuin viimeistä päivää. Niin kuin en olisi vielä tehnyt tarpeeksi töitä. No, pesin kaikessa rauhassa itseni, sitten silkasta uteliaisuudesta ne otuksetkin. Yritin kysellä kääpiöiltä, mitä ne minulta halusivat - pikkuhiljaa on selvinnyt, että minusta on ilmeisesti tullut paikallinen Bed & Breakfast -palvelu. Kaikista rasittavinta on, että kun yritän tehdä perinteisiä catwalk-harjoituksiani, ne kääpiöt pitävät niin hirveää ääntä, että on pakko palata ja alentua 24/7-baaritiskin, makuualustan ja pesupalvelun ominaisuuksiin. Tuli mieleen se kiihkeä pääsiäisviikonloppu - näinkö entinen poikaystäväni kosti, kun jätin hänet? Isäviikonloppua odotellessa...
Palveluskunnan terveiset: Enya synnytti 25.6. kuusi juhannusvauvaa, neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Synnytys sujui hyvin ja vauvat ovat suloisia. Ensimmäisiä kuvia näkee täältä: https://picasaweb.google.com/110830413257582599072/EnyanPennutKahdenVuorokaudenIkaisina?authkey=Gv1sRgCJe-lP630o_heA
